KotiHyviä neuvojaVoiko pelikonsoleilla katsoa elokuvia?

Voiko pelikonsoleilla katsoa elokuvia?

Kyllä voi. Pelikonsolit eivät ole enää pelkkiä video- tai digipelaamiseen tarkoitettuja laitteita, kuten ne olivat ennen vanhaan esimerkiksi NESsin (Nintendo Entertainment System) tai Segan konsoleiden aikakausilla. Sonyn PlayStation 2 esitteli suurelle yleisölle ensimmäisenä, kuinka pelikonsolista voi tulla kokonainen viihdekeskus. PlayStation 2 oli toki tarkoitettu ensisijaisesti pelaamiseen, mutta sillä pystyi katsomaan myös DVD-elokuvia. Vaikka konsolin ohjain oli kömpelö elokuvien navigointiin, sen DVD-toisto oli kuitenkin niin hyvä että todennäköisesti tämä ominaisuus auttoi konsolia myymään niin paljon, että se on edelleen maailman myydyin pelikonsoli.

Pleikkarit katsauksessa

Kelataanpa tähän päivään ja tehdään katsaus nykyajan pelikonsoleihin. Sonyn PlayStation 3 esitteli jo Blu-ray -elokuvien toistomahdollisuuden ja sitä jatkettiin PlayStation 4:ssa. Samoin jo PlayStation 3 esitteli Netflix-sovelluksen konsolissa ja se on luonnollisesti myös PlayStation 4:ssa mukana.

PlayStation 4:lle on olemassa myös monia muita laadukkaita sovelluksia elokuvien katseluun. Näitä ovat esimerkiksi Prime Video ja kotimainen Yle Areena. Viimeksi mainittu on turhankin vähälle huomiolle jäänyt maksuton palvelu, jota toki maksetaan minimaalisesti verojen mukana. Verorahoille on kerrankin mainiota käyttöä sillä Yle Areenan elokuva- ja TV-ohjelmavalikoima on paitsi runsas, myös laadukas. Yle Areenan kautta voi katsella myös suoria lähetyksiä Ylen kanavilta, jolloin antenniliitäntää ei edes tarvita telkkariin.

PlayStation 4:lle on tehty myös ainoana pelikonsolina Blockbuster-sovellus. Blockbuster on netissä toimiva videovuokraamo, josta voi myös ostaa elokuvia ja suoratoistaa niitä. Blockbusteria voi nyt siis käyttää myös PlayStation 4:lla. Peli-iltaa voi siis jatkaa katsomalla romanttisissa tunnelmissa puolison kanssa Fifty Shades of Black -elokuvaa.

Xbox One ja Nintendo Switch

Microsoftin Xbox One sisältää paljon samoja sovelluksia kuin PlayStation 4, mutta jo esitellyt Yle Areena ja Blockbuster puuttuvat ainakin Suomen valikoimista. Tämä on sääli, sillä Xbox Onea on kehuttu monien toimesta viihdekeskuksena paremmaksi kuin PlayStation 4:sta.

Nintendo on Switch-konsolinsa kanssa puolestaan pettänyt odotuksia jättämällä elokuvasovellukset pois, sillä Wii U:ssa oli markkinoiden paras Netflix-sovellus.

Otsikossa esitettyyn kysymykseen voi siis edelleen vastata: pelikonsoleilla voi katsoa elokuvia. Se on jopa suositeltavaa, sillä sovellukset ovat hyvin tehtyjä.

Latest articles