KotiUutiset5 syytä, miksi Bitdefender voi olla hyvä virustorjuntaohjelmisto laitteillesi

5 syytä, miksi Bitdefender voi olla hyvä virustorjuntaohjelmisto laitteillesi

Muuttuvien kyberuhkien maailmassa tietoturvallisuudesta on tullut tärkeämpää kuin aiemmin. Suurin osa elämän asioista hoidetaan teknologian avulla tänä päivänä. Laskujen maksaminen, musiikin kuuntelu, opiskelu, työn tekeminen sekä yhteydenpito ystävien ja rakkaiden kanssa hoidetaan yleensä tietokoneen tai älypuhelimen avulla. Jos ei ole vielä suojannut laitteitaan kyberuhkilta, niin on kuin olisi elänyt pää puskassa. Tässä artikkelissa esittelen sinulle viisi syytä, miksi Bitdefender voisi olla hyvä ohjelmisto suojaamaan sinun laitteitasi verkossa piileviltä viruksilta ja hakkereilta.

1.Moderni teknologia

Suurin osa virustorjuntaohjelmistoista yrittää pitää ohjelmistonsa ajan tasalla nykyajan kyberuhkien suhteen ja myös ilmainen virustorjunta pyrkii päivittämään palveluaan mahdollisimman hyvin, jotta perussuojaus toimisi mahdollisimman hyvin. On kuitenkin haastavaa pysyä reaaliaikaisesti kärryillä kaikilta nykypäivän uhkilta, sillä niitä syntyy jatkuvasti lisää.

Bitdefender on kyselyiden mukaan yksi parhaimmista virustorjuntaohjelmistoista ja siitä on eri versioita, jotka tarjoavat eri tasoista suojausta. Paras suojausversio, Bitdefender Total Security, pitää huolta siitä, että laitteesi ovat suojattuna reaaliaikaisesti moderneilta viruksilta. Ohjelmisto toimii innovatiivisella teknologialla, joka osaa luovasti suojata laitteitasi, vaikka kyberuhkat muuttuisivatkin. Ohjelmiston takana toimivat kehittäjät pyrkivät myös päivittämään virustorjuntaa niin, että se vastaa edelleen nykyajan tarpeita.

2.Täydellinen monitasoinen suojaus

Bitdefender Total Security tarjoaa laitteillesi monitasoisen suojauksen, josta on paljon hyötyä, sillä kun yksi suojaustaso pettää, toinen taso varmistaa, että laitteesi on suojattuna. Jos esimerkiksi päädyt vahingossa vierailemaan hämärällä sivustolla, ohjelmisto on suunniteltu suojaamaan laitettasi näiden hämärien sivustojen kyberuhkilta, mukaan lukien pimeän verkon uhkat. Ohjelmisto myös ilmoittaa sinulle, mikäli olet vahingossa päätynyt vääränlaiselle sivustolle. Viimeinen suojaustaso suojaa myös laitteesi tiedostoja viruksilta ja tarkistaa laitteesi tasaisin väliajoin varmistaakseen, että yksikään virus ei ole päässyt suojamuurien läpi.

3.Ei vaikuta laitteesi toimivuuteen

Yksi Bitdefender-ohjelmiston hyvistä puolista on myös se, ettei ohjelmisto vaikuta mitenkään laitteesi toimintaan, eikä myöskään häiritse sinua liikaa, kun hoidat asioitasi verkossa. Ohjelmisto on suunniteltu toimimaan automaattisesti samalla, kun käytät laitettasi, jolloin se ei kuluta esimerkiksi akkuasi liikaa tai pommita sinua ilmoituksilla erilaisista kyberuhkista. Voit siis keskittyä siihen olennaiseen, kun käytät tietokonettasi tai älypuhelintasi, eikä ohjelmisto keskeytä sinun asiointiasi.

4.Sisältää yksityisyyttäsi suojeleva VPN-yhteys

Bitdefender Total Security sisältää myös VPN-yhteyden, mikä tarjoaa sinulle hyvän yksityisyyden suojan ja mahdollistaa tietokoneen yhdistämisen minkä tahansa maan VPN-palveluun. VPN toimii siis niin, että se luo erillisen yhteyden datavirrallesi, jolloin siihen on hyvin hankala päästä käsiksi, sillä datasi kulkee VPN-palvelun kautta. Yleensä datavirta kulkee vapaana, jolloin siihen on helppo päästä käsiksi varsinkin silloin, kun käyttää suojaamatonta verkkoa esimerkiksi kirjastossa tai kahvilassa. VPN-yhteyden ansiosta laitteesi on suojattuna myös silloin, kun joudut käyttämään julkista wifi-verkkoa.

5.Toimii useilla laitteilla ja ohjelmistoilla

Bitdefender-ohjelmiston tapauksessa ei tarvitse olla huolissaan, ettei se toimisi omilla laitteillasi, sillä se on suunniteltu toimimaan useilla eri tietokoneilla, mobiililaitteilla ja ohjelmistoilla. Ei siis ole väliä, vaikka käyttäisit PC- vai MacBook-tietokonetta, molemmille laitteille löytyy sopiva versio virustorjuntaohjelmistosta.

Ohjelmisto on suunniteltu toimimaan myös erilaisilla mobiililaitteilla iPhone-puhelimista Android-laitteisiin. On nimittäin tärkeää, että myös älypuhelimensa suojaa tarpeeksi hyvin, sillä niin monia asioita hoidetaan nykyään mobiilissa.

Käytä digilaitteita turvallisesti

Yhteenvetona voisi sanoa, että Bitdefender Total Security voi tarjota laitteillesi kaiken suojauksen, mitä ne tarvitsevat nykypäivän digitalisoituneessa maailmassa. Oma tietoturvallisuutesi ja yksityisyytesi suoja on tärkeää, joten muista pitää huolta siitä suojaamalla laitteesi virustorjunnalla.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

Latest articles