Kesä on täällä parin kuukauden päästä taas. Kaikki me toivomme että koronavirus kausi olisi ohi siinä vaiheessa, jotta pääsisimme juhlimaan festareille ja viinijuhlille. Voi myös olla mahdollista, että koronaviruskausi kestää pidempään ja osa kesää menee vietettyä vain perheen tai lähipiirin kesken.
Oli niin tai näin, pienimuotoiset puutarhajuhlat ovat mahdollisia järjestää joka tapauksessa. Puutarhajuhliin tarvitaan tietenkin tarjoilua, istuinpaikkoja ja kaiken varalta sateensuojia, sillä suomalainen kesä voi yllättää hyvinkin varautuneen juhlijan.
Sateensuojat juhliin
Sateensuojia on monenlaisia ja puutarhaan sopivat tietenkin puutarhateltat, katokset ja paviljongit, riippuen tietenkin minkä kokoinen piha tai alue on kyseessä. Rivitalon takapihalle kannattaa lähteä pienemmistä katoksista liikkeelle. Perinteinen koko esimerkiksi paviljongeissa on 3 m x 3 m, mutta myös muun kokoisia on markkinoilla – niin pienempiä kuin isompiakin.
Puutarhajuhliin on hyvä olla myös musiikkia kuuluvilla sopivista kaiuttimista. Kovimmat puutarhabilettäjät asentavat kaiuttimet ulkokäyttöön. Tässä kannattaa ottaa huomioon Suomen kesät ja vaihtelevat lämpötilat sekä tietenkin kosteus. Sisäkäyttöön tarkoitetut kaiuttimet ovat äkkiä pilalla, jos ne jäävät koko kesäksi ulos keräämään kosteutta.
Nykyaikana on paljon järkevämpää ostaa hyvälaatuinen Bluetooth-kaiutin, jonka voi ottaa ulos vain silloin juhlat ovat käynnissä. Näistä kaiuttimista kuuluu usein todella laadukkaasti musiikki ja varmasti tarpeeksi suurella äänenvoimakkuudella. Hyviin Bluetooth-kaiuttimiin ei tarvitse välttämättä kuluttaa edes suuria rahoja. Mikä parhainta, kaiuttimeen voi ottaa yhteyttä kuka tahansa juhlissa olija ja soittaa omia soittolistojaan. Myönnettäköön tässä samalla, että tämä voi olla myös paha virhe!
Tarjoilu kuntoon
Puutarhajuhlissa on tärkeää olla myös hyvä tarjoilu. Grillaus on aina oma lukunsa ja se on usein juhlien huippuhetki. Grillattavat kasvikset, lihat ja kalat kannattaa hankkia mahdollisimman tuoreina, mutta muiden tarjottavien kanssa kannattaa vertailla vaikkapa verkkokauppoja.
Usein saattaa tulla halvemmaksi tilata esimerkiksi virvokkeet ulkomaisista verkkokaupoista, jotka ovat tehneet sopimuksia eri kuljetusfirmojen kanssa Suomeen toimittamisesta. Tällaisissa verkkokaupoissa maksetaan tuotteet erikseen verkkokaupalle, jonka jälkeen ostostapahtuma siirtyy kuljettajafirman hoteisiin, jossa toimituksen voi maksaa erikseen. Kuulostaa hankalalta, mutta ei todellisuudessa ole sitä: lue lisää täältä.
Muista kuitenkin näinä aikoina, että juhliin ei kannata kutsua liikaa väkeä!